Jotenkin näyttää olevan meidän elämää tämä ainainen liihottaminen :) Maanantaina tehokas päivä töissä, Pulmu oli mukana. Kiltisti tyytyy nytkyään olemaan omassa aitauksessaan. Kotipihassa ollaan leikitty kahden lelun leikkiä, sisällä tehty namijuttuja jokapäivä. Ammuttu aina kun muistetaan (usein kuitenkin). Autoja ei pelkää enää niin, mutta nyt hieman kyttää musta.

Tiistaina mulla oli valikoimaraati Helsingissä ja Pulmu pääsi koeryhmäläiseksi mukaan. Oikeasti sai testata yhden puruluun; todettiin että maistuu, kestää, mutta sottaa. Pulmu pötkötti kiltisti päivän häkissä palaverihuoneessa, pääsi välillä pissille ja hämmästelemään Puhoksen isoa myymälää, liukuovia ja pihan liikennettä. Reipas ipana oli ja rakastaa kaikkia ihmisiä.

Illalla ajeltiin moikkaamaan Riitta-kasvattajaa ja pari tunti vierähtikin tosi nopeasti. Juteltiin kaikkea meidän puuhista, vähän esiteltiin mitä ollaan treenattu ja kaiketi oltiin elelty ihan fiksusti kun sain Pulmun vielä mukaani kotiin lähtiessäkin. :) Kaukot oli Riitan mukaan ihan kivalla mallilla, vähän koitettiin tsoomailla mistä johtuu kun seisomaan noustessa lähes poikkeuksetta korjas aina toista takajalkaa (samaa), pääteltiin että johtui istuma-asennosta. Sivulletulosta ei juurikaan vielä mitään hajua, seuraa vain namia, tarvii paljon apua, mutta imee hyvin namin perässä. Täytyis aloittaa sitä liikkumista kans, kokeiltiinkin. Esiteltiin purkin kannen täppäämistä ja vähän jäävien alkeita, hyvin keskittyi ipana vieraassa keittiössä. Leikistä saatiin paljon kehuja kun esiteltiin sitä pihassa ennen kotiin lähtöä, Pulmu kuulemma leikkii tosi hienosti ikäisekseen. Ja ollaan kaiketi osattu harjoitella kahden lelun leikkiä hyvin. Noutoa mietittii myös; Riitan mielestä voisi koittaa nyt muutaman pv kapulan kanssa taistelua/leikkiä ja sitten jatkaa nosto treeniä ja sitten vauhtinoutoa. Ja vaihtaa kapulaksi pieni sorvattu. Kiitos Riitta kun päästiin kyläilemään, oli tosi kivaa! Ipana ei juurikaan rasittunut matkasta, kotiin myöhään päästyä seuraava yö oli ihan painajaismainen. Pulmu kaiketi nukkui niin hyvin automatkat ja lepäs päivän, että oli virtaa täys ja puuhasteli koko hiikelin yös huoneessa. Pieni pentu vaan leikki, mutta kolisi paukku ja rämisi kun puuhasteli niin innoissaan. Me ei siis nukuttu kovinkaan hyvin, mutta lohdullista huomata, että matkustaminen ei lasta ainakaan rasita!

Keskiviikkona töiden jälkeen suunnattiin auton nokka kohti pohjoista ja matkattiin n. 5h Vaalaan meidän iskän luokse. Täällä vietellään nyt Loppiaislomaa; maalla on mukava :) Pulmu on päässyt ulkoilemaan tosi paljon ja viihtyykin pellolla, pihalla ja metsässä juosten. Treenailtu ollaan välillä; kapulan kanssa peluuta ja normijuttuja. Hyvin leikkii ja taistelee kapulalla :) Tänään treenattiin kun Jarmon seisoja harjoitteli lähellä p-oloa; ei haitannut pikku Pulmua lainkaan. Pojat ajaa hurjana mönkiöillä pitkin pihaa, niiden perään Pulmu ei(vielä ainakaan) halaja lainkaan. Ei kyllä pelkääkkään, mutta ei kiinnosta.

Enne lähtöä käytiin keskiviikkona nappaamassa toinen rokotus (vähän ajoissa niin varoajat kerkee mennä umpeen ja Pulmu pääsee turistiksi Turun näyttelyyn), klinikalla oli taas kivaa :) On se huoletonta tuo pienen koiran elämä! Pulmu painaa nyt 7,7kg.