Pulmu on ollut kaksi päivää rakennusvastaavana meidän Pieksämäen liikkeen työmaalla. Paljon pauketta, kolketta, uusia paikkoja ja ihmisiä- reipas ipana. Paitsi tänäaamuna pissi ensitöikseen lattialle kun en käyttänyt pissillä autosta ottaessa :/ Loppupäivän hengaili kiltisti, osan takahuoneessa ja osan liikkeen puolella. Välillä jo huolestuin, että on ollut tosi "masentunut" eikä leiki enää itsekseen, mutta tänään kyllä keksi "omaa kivaa" löytyneiden roskien kanssa :)

Treenirintamalla: eilen tehtiin pihakivaa ja tänä aamuna Visulahtisulkeisia. Pumpella alkaa olla jo ajatusta lenkillä treenaamisestakin! Oli tosi söpö aamulla ja jopa leikki hyvin narpalla :) Ja mä oon häslännyt vähemmän perusasentotreeneissä- Pumpe edistynyt tarjoamisessa. Illalla saatiin vielä tosi kivat treenit kentällä, eli vaihteeksi menee taas hyvin :) Oma asenne oli "sekaan vaan eikä houkutella" kun kentällä treenasi aika monta paria samaan aikaan ja Pumpe keskittyi tosi hyvin. Ihanaa! Tehtiin:

-Sivulletuloja

-Seuraamaan lähtöjä

-Luoksetulo leluun

-Kaukoja; nää on musta edistynyt nyt kovasti :)

-Hyppy; sivulta seissiin saakka ja menin luokse palkkaamaan. Meinas alussa varastaa, en päästänyt.

-Ruutua; kävin muistaakseni ensin näyttämässä yhdessä paikkaa ja sitten juostiin kauemmas ja lähetin: menee kivasti ja seissillä heitin palloa. Muutamia toistoja eri etäisyyksiltä. Jonku tais mennä takaa yli, mutta mun seis oli huonosti ajoitettu ja heitin narppaa.

-Muutama maahanmeno sivulta.

-Noutoa; vaihdoin vauhdista toiseen kapulaan- kiihdytti takaisin ja vaihtoi ekan hyvin ja sitten seuraavilla sain ottaa "kiitos" käsk kapulan vastaan. Palkaksi heitin kapulan uudelleen.

-Siinä käskyllä katseltiin vähänaikaa muiden treenejä (yritti alkaa vinkumaa, kielsin) ja hetken odotti puussa kun autoin Liloa- siinä oli kiltisti.

Kivat treenit- taitava Pumpe!