Kiireessä ei muka muualle ole kerennyt, kuin aamulla herätään aikaisin ja treenataan lenkin varrella. Mutta edes jotain :)

-Pitoa; tiistaina saatiin jo pieniä siirtymisiä niin että kapula pysyi suussa. Jee :) Tehtiin toistoja myös työpäivän aikana. Kapulan suuhun laitto sujuu nyt hyvin. Ote on nyt kyllä vähän höllempi kun keskittyy liikkeelle lähtöön, jos pitää ihan suu auki niin olen korjannut otetta asettamalla ja kehunut taas kun pitää paremmin.

-Vauhtinoutoja, nostoja. Toiseen kapulaan kiihdyttää suhinalla hyvin, leluunkin tulee aika ok (olen nyt kokeillut ensin kahdella kapulalla ja sitten yhden lelulla). Mutta kapulaan kiihdyttää ihan kunnolla. Isku nostoissa vaatiin usein "kiitos" kapulan irrotukseen (otan heti vastaan jos näen että ei välittömästi pudota jessillä), jonka jälkeen vaihtaa leluun ok kun otan samalla kapulan käteen ja piiloon seläntaa. Jos kapula jää maahan, vaihtaa ja nappaa lelun + vaihtaa heti takaisin kapulaan (ei pysty jatkamaan leikkiä jos kapula lojuu jaloissa vaan keskittyy enemmän kapulaan)

-Seuruuta; otin lennosta mukaan ja jos kupli niin kävelin oikealle kaarosta (tai astun poispäin Pulmusta) ja kun tuli hyvin mukaan annoin hypätä namiin. ok

-Kiertoa ja leluun kiihdytystä

-Jääviä takaperin kävellen

-Kaukoja ja pakkia väliin

-Sivulta maahan (nyt meni hyvin eikä lonkalle), pysymistä ja perusasentoon nousuja