Maanantaina käytiin pitkällä lenkillä Tornimäellä ja puuhasteltiin pihassa jotain pientä. Tiistaina ajeltiin työpäivän päätteeksi Pieksämäeltä Varkauteen treenaamaan Satsun ja Piupan kanssa. Oli ihan sika kivaa, kiitos Satsu!! Treenattiin Joutelahden nurmella ja oli aika jännä paikka ulkoilijoineen ja vieressä koirauistokin. Pumpe aloitti ja teki 3 kiekkaa vuorotellen Piupan kanssa:

-Luoksetuloa: mä halusin et katsotaan eka luoksetuloa, koska se on vähän mietityttänyt. Strategia oli ottaa ensin muutama "tule" läheltä ja sitten pitkästä matkasta. Palkkasin nami+ leikki. Eka sivulletuloa oli hyvä, seuraavassa bongas jonkun häiriön koirapuistosta ja kolmas kohtuullinen. Ei kestä näissä toistoja.. Sitten tehtiin matkasta: Satsu piti pannasta (jännite kokoajan), mä juoksin matkan osittain, kutsu kisamaisesta asennosta. P lähti hyvällä ilmeellä ja vauhdilla! Lähellä apukäsky ja autoin vähän ranteella, teki pienen lenkin takaa ja siitä sivulle. Nami+ leikki palkkana. Jatkossa: tee ensin läheltä, sitten pidemmästä matkasta. Nyt kuurina luoksetulo aina sivulle saakka, että käsitys kokonaisuusta vahvistuis. Pidä nami supussa olevissa sormissa eteenpäin, ikäänkuin apumerkkinä. Super palkka sivulta.

----------------

-Seuruuta: muutama eripituinen pätkä. Nyt vähän seilasi (otti häiriötä paikasta?), mutta korjasi hyvin kun astuin sivulle ja uusi käsky. Hyvin pomppii jessistä :) Jatkossa: muista edelleen vaihdella pätkien pituutta, jos joudun korjuuttamaan olis hyvä palkata nyt aika pian aktiivisuudesta (nyt korjasi hyvin, vahvista). Kaarroksia mukaan.

-Jääviä: seis oli ok, vois vaihdella apua myös oikealla kädellä. Käytä apua edelleen, että stoppi tulee sellaisena kuin haluan- ei löysiä stoppeja. Maahanmenoon Satsu keksi niiausavun ja nopeuttikin sitä huomattavasti. Istumiseen mun pitää opetella se askelapu ja oikeanlainen käsiapu- ei voi vain heilauttaa kättä Pn pään yli. Pysymisiä muistettava treenata myös.

-Nouto: mietittiin kapulan räjäyttämistä. Kapula ei ole saalis ja lelu (niin kuin Pulmu nyt selvästi ajattelee) vaan lelun merkitystä nostettava. Jätettiin kapula yhdessä "raahasin" narpalla leikkien Pulmun kauemmas ja lähetin sitten noutoon. Meni "hörölaukassa" (nurmella vaikea nähdä kapulaa) ja siisti nostoa kun otettiin muutama toisto. Nostosta heti jes ja lähdin pinkomaan karkuun. Ekalla vaihtoi leluun mun luona, seuraavilla ei niin hyvin. Mutta tulovauhti ja ilme oli hyvä. Jatkossa: vähennä heittelyä ja tee nyt kuuri tätä. Nyt ei välitetä menovauhdista (oon koittanut pitää sitä mahd hyvänä päästämällä liikkuvan kapulan perään), jes nopeasti nostosta ja vauhtipalkka (voin juosta myös karkuun). Mä en saa kiinnittää kapulaan mitään huomiota vaan keskittyä vain leikkiin (pitäis siis pudottaa itse). Lelun heitto taakse niin kuin Piupalla?

----------------------

-Kapulan nostoja: nyt tuli ääntäkin ja mä olin niiiin hidas huomauttamaan niistä :/ Nää menee näemmä käsikädessä nyt tää ääni ja räjäyttäminen- tullut ihan hetkessä (tai siis pahentunut). No nyt ei enää hetsausta kapulalla (hyi Maarit), tarkkana jos älähtää ja huomauta heti! Palkkaa myös pelkkää nostoa (pää ylös kuitenkin) ja välillä sivulletuloa. Kapulan voisi nyt vain laittaa tai jättää maahan, ei pudotella (jos alkaa älisemään siitä helposti). Nostoja myös sivulla: P istuu perusasennossa ja nostaa vain kapulan jaloistaan

-Kaukoja: opeta painonsiirto ja ole tarkkana että takajalat ei liiku ollenkaan. Palkka kriteeri!!

 

Pumpe oli kuulemma edistynyt kovasti, jee! Onneks on valvovat silmät ja hyvä valmentaja :))

Spekuloitiin lopussa, että kun mä aina selitän ettei P jaksa mutta voikin olla että ottaa vähän väiriötä vieraasta paikasta ja tekee siksi jähmömmin. Nyt teki loppua kohden melkein paremmin. Mieti uuteen paikkaan tulo; kävelyä, otanko miten autosta, jos ilman hihnaa niin pystynkö tekemään sen myös kisassa. Nyt voisi kuitenkin välillä aloittaa vain leikillä. Kahdella lelulla leikki (ja leikki yleensä) sujui nyt hyvin. Ei pidä ottaa liian vakavasti. Ketjuttamista peliin; liikkeiden osien kasaamista esim. luoksetulo kiinnipidosta sivulle saakka ja kehut+ siirtyminen uuteen paikkaan, hyppy sivulta ja palkka esim. hyppäämisestä.