Nina ja Ässä olivat itä-suomen turneella ja tulivat treenaamaan meidän kanssa. Olin varannut KooKoon hallilta kaksi tuntia, hyvin saatiin aikaa kulumaan ja olipas kivaa! Kiitos! Ninalta tuli paljon hyviä vinkkejä "kiltinsuvun ajo-ohjeeksi". Tehtiin muutama kierros, Ässä aloitti ja sitten Pumpe:

-Alkuun leikkiä, ei heti aloittanut hyvin ja meinas alkaa ärsyttämään, mutta sitten kun haastoin voimakkaammin niin leikki paremmin. Muutama pieni pätkä seuruuta.

-Ruutua: Ninan vinkistä kokeiltiin niin, että ruutu oli lähempänä seinää. Jos ei sitten voisi juosta niin kovasti vain yli ruudusta. Eka taisin lähettää lelulle, sitten kiertämisestä ruutuun ja jessillä lelu lensi. Kivasti! Vasemman kautta kieroon tulee helposti sitä ympyrää ja isoa kaarretta, mutta siihen vinkiksi oma sijoittuminen niin, että Pulmu joutui juoksemaan ruutuun niin että mä jäin sen vasemmalle puolelle. Oikaisi kummasti ja meni hienosti. Täytyy muistaa nyt välillä tehdä myös niitä kauempaa lähetyksiä suoralta, nyt olen vähän jäänyt kiinni siihen että jään itse ruudun lähelle ja laitan hakemaan vauhtia kauempaa kiertämisellä, putkesta tms. "Pallo-pallo" fiilikseen Nina takavarikoi multa pallon itselleen ihan niin kuin Satsu eli avustaja voi heittää silloin kun sellainen on käytössä. Ja mä voisin itsekkin pitää sitä palloa vaikka taskussa enkä esitellä sitä niin voimakkaasti Pulmulle.

-Kaukoja: ei saa tehdä siitä nyt liian vaikeaa (on mulle sanottu tästä ennenkin..). Jos menee sitkeästi alussa maahan ja huomaan sen jo ilmeestä ennen käskyä et on "jumissa" niin auta ekalla. Sitten vaikeassa paikassa pitää ottaa vielä paljon läheltä, ryhdikkääseen nousuun voisi opettaa "kurre"-tempun tähän väliin. Ja muista selkeys! Joskus voisi palkata takaisin kävelystäkin yllättäen et siitä tulis mielenkiintoisempi.

-Tunnari: vietiin yhdessä laput (rivi), Nina laittoin vieraat. Tuli reippaasti ja taisi haistella pariin kertaan mutta kasetti kesti ja ilmaisi sitten oman hyvin. Tästä sai namia ja palloleikin. Pätevä!!

-----------------Ässä teki ja Pulmu sai mennä autoon

-Noutoa: näytin ensin niitä jätetyn kapulan noutoja ja sitten kokonainen (tässä taisin heiton jälkeen vapauttaa ensin taakse, näitä tehtiin parikin, tässä ei lähde leikkiin samalla tavalla kuin jätetyn kapulan kanssa). Ninan mukaan kiihdytti ekoissa hyvin leluun vaikka itse yritin väittää että ei kiihdytä. Nyt kontrasti "vauhtipalkka heti nostosta" ja "ohjaaja hiljaa ja paikoillaan koko palautuksen" on liian suuri. Välivaiheeseen voisi keksiä jotain apuja eli suulliset kehut/ uusi sivulle käsky (Satsun kanssakin tästä ollut puhetta). Pitäis malttaa häivyttää sitä omaa liikkumista. Jos törmää kapulaan niin ei pitäis palkata mutta ei saa hermostua. Heiton jälkeen kokeiltiin myös niin, että kierrätin nopeasti suhisten Pulmun itseni ympäri ja lähetin siitä noutoon, näissä nostoa ennen tulevissa kiihdytyksissä musta vaan on se paha puoli että herkemmin kerää boostia törmätä kapulaan mennessä. Tehtiin hyppynoutoa kans, eka meni vähän hipsutteluksi takaisin kun otin alun istumiset ja heitoin katsomiset+ olin hiljaa paluussa. Pitää pilkkoa tätä vielä, kerralla ei saa kaikkia: alun sivulletulo vaikka mulla on kapula kädessä, heiton katsominen ja siitä hyvin noutoon lähteminen, kapulalle meno ja poimiminen, paluu ja lopun sivulletulo. Paljon osia pienelle koiralle ja häkkyrälle ohjaajalle :D

Metallin kanssa palkkasin nostoja namia heitellen (muista heittää itses taakse ei koiraa päin) ja sitten tehtiin nostoja niin että istuin maassa ja heitin kapulan pienen matkan päähän uudelleen aina heti kun toi sen mulle käteen. Tässä nappaa kapulan paljon näppärämmin suuhun kuin namin kanssa, mutta voi olla se että mun mielestä tää on vaan hömppä leikkiä ja en itse oo liian vakava. Metallin kanssa sai juosta myös putkeen ja tehdä hyppyä, nämä hyvin ja piti kapulaa hyvin. Vaoautin heittämällä palloa ja hetki piti Pulmun aina miettiä kannattaako vaihtaa vai pitäiskö mieluummin kapulan (mutta piti hyvin metallia suussa :D).

-Tunnari: uusi toisto tunnaria lapuilla, muutoin sama kuin edellisessä mutta laput ympyrässä. Nyt aloitti haistelun oman vierestä ja meni laput läpi (osan tais mennä pari kertaa), ilmaisi oman hyvin ja varmasti kun sattui sen kohdalle. Lappuja laittaessa katsoi Ninaa aika tarkasti kun käveli kauemmas, mutta tuli kovaa ja kivan "innokkaasti" lapuille kun vapautin maasta. Tässä voisi ehkä kehittää sitä lähetystä, että menisin alussa lähemmäs Pulmua ja avustaja sais olla naksuttamassa lappujen lähellä.

-----------------

Ja taas kerran, treenin opetus oli se että mun kasetti pitäis saada kuntoon. Mun pitäis olla reilu, selkeä, rento ja tyytyväinen Pulmuun. Kannustaa mutta ei houkutella, palkata ja vahvistaa mutta EI HOUKUTELLA. Miksi se on niin helvetin vaikeaa???

Illalla kaivoin vielä kosketuskepin esiin ja aloin naksuttaa sitä Pulmulle+ aloitettiin kurren opettelu :)