Jojon viran ansiosta mekin päästiin kuokkimaan renkaan kevätleirille Loviisaan :) Matkaan lähdettiin Riikan kanssa jo heti aamusta ja kerkesimme käydä treenaamassa ja syömässä ennen virallisen leirin alkua. Perjantaina ohjelmassa oli renkaan pääsykoe (uusia hakioita 18) ja lauantaina ja sunnuntaina varsinaisia treenejä. Vierailevana kouluttajana oli Maria Brandel Ruotsista ja renkaalaiset treenasivat kahdessa ryhmässä Marialla ja muun ajan 4 pienryhmässä omissa porukoissa. Seurasin Marian treenejä aamupäiväryhmän mukana ja iltapäivällä kuokimme Pulmun kanssa Heikin, Ninan, Oilin ja Marin treeneissä.

Perjantaina treenasin päivällä pikkusetin yläkentällä Riikan treenin päätteeksi (osin Katan ja Kitan kanssa samaan aikaan), tehtiin Kitan kanssa myös paikallaolon aloituksia ja loppua. Illalla treenattiin vielä vähän Zenin kanssa yhtäaikaa (Nina oli katsomassa myös). P tuntui tosi kivalta ja teki reippaalla asenteella vaikka Zen teki ihan lähellä! Tein lähinnä sivulletuloja leikistä (myös kapulan kanssa), seuruuta, jääviä, merkkiä ja kaukoja. Taisin ottaa suoraa luoksetuloa myös. Ninan mukaan merkkitreeni näytti hyvältä (palkkasin jessaamalla leluun heti kun oli kääntymässä merkin takana ja sitten tyhjälle ja heitin lelua seissillä) ja Pulmu reippaalta :)

Lauantai aamuna Satsu tuli katsomaan Pulmun tunnaritreenin ja se meni ihan hyvin. Hyvä siitä vielä tulee. Treenattiin vähän myös Piupan kanssa yhtäaikaa. Iltapäivällä oltiin kuokkimassa pienryhmätreeneissä ja päästiin mukaan paikallaoloihin (istuminen sekä maassa), nämä meni hyvin ja palkkasin Pn istumisen paluussa heittämällä pallon kävellessä. Makuun lopuissa odotin, että nostaa vähän kontaktia ja jessasin sitten taakse. Mari avusti luoksetulotreenissä (heiteltiin namia ja vapauttelin stopeista avustajalle) ja sitten tehtiin paikallaolojen alkuja ja loppuja rinkitreenissä (kaikki käskytti koiriaan omaa vauhtia). P oli tässä ihan super pätevä, ei mokannut lainkaan ja kehuista ilahtui+ leikki ihan tosi hyvin vaikka toiset käskyttelivät omia koiriaan vieressä! Oon ihan tosi ylpeä tästä! Väleissä sai pötkötellä kentän reunalla "isompien ja viisaampien" rivissä Megin, Rimman ja Ässän kanssa.

Sunnuntaiaamuna Nina jeesasi meitä ja tehtiin luoksetulon stoppitreeniä nameja heitellen- nämä hyvin! Muista että jos P poikittaa pysäksessä niin avustajan pitää palkata toiselle puolelle suoristaakseen. Sitten erehdyin hetkeksi juttelemaan Ninan kanssa ja jatkettiin vielä käskytettyä seuruuta pätkä- tämä ei sitten tuntunut ihan superilta, oli vähän matkustamista. Tyhmä minä kun en osannut olla löpisemättä välissä.

Pulmu sai viikonlopun aikana paljon onnistuneita lyhyitä treenejä ja oli tosi pätevä ja mukava! Christan ja Ninan muistutuksesta treenasin viikonloppuna nyt niin, että treenin aikana en keskustellut kenenkään kanssa. Tämä tuntui toimivalta ja Pulmukin jotenkin paljon keskittyneemmältä. Ja mikä parasta; P ei sitruunanaamaillut eikä pökköillyt juuri lainkaan :) Ainut pökkis tuli sunnuntaina viimeisissä treeneissä kun oli tarkoitus harjoitella kehäänmenoa ja seuruun alkua. Otin Pn mukaan "siinä" käskyllä, tuli kivasti mukana ja just kun ajattelin hyppäyttää sen jessillä namiin niin P linttas korvat luimuun ja suihkasi autoa kohden. Just sellainen ärsyttävä kipittely moodi päällänsä. En tiedä väistikö kehän reunalla ollutta Dinaa, Leenaa ja heikkiä vai mikä ihme juttu iski. Hetken aikaa olin ihan ???? what, mutta kutsuin sen sitten takaisin ja jatkoi kävelyä kehään. P oli asteen sitkeä, mutta tuli mukana. Nina liikkuroi seuruun aloituksen ja otin muutaman askeleen varsinaista seuruuta ja palkkasin siitä narpalla. P ilahtui ja sitten ei ollut enää mitään hätää. Nina kehui, että hienosti kerättiin molemmat itsemme! Sitten P sai leikkiä ja hömppäillä vähän kehässä ja meni autoon odottelemaan, myöhemmin tehtiin toinen samallainen kehäänmeno ja tässä ei ollut mitään ongelmia.

Paikallaolojen alut ja loput tuntuu menevän nyt eteenpäin, samoin sivulletulon leikki on ollut hauska juttu. Tunnari etenee ja ollaan saatu hyviä toistoja. Ja kyllä tuntui myös siltä, että häiriöhommat edistyy :) Eli eteenpäin mennään!

Sunnuntain treeneissä pääsin harjoittelemaan seuruun kävelyä käskytettynä Rimman ja Megin kanssa ja voi jestas kun oli hauskaa!! Kyllä tuntui mageelta tehdä seuruuta niin "voimakkaiden" koirien kanssa! Tajusin muuten, että sen vasemmalle kääntymisen voisin kävellä läpi, enkä pelkästään yrittää harpata terävästi. Ihanan iloisesti lähtivät molemmat lainakoirat minunkin mukaan :) Rimman kanssa tein myös luoksetulon ja parit jäävät+ noudon. Mari jatkoheitti noutokapulaa ja Rimma meni vähän sekaisin paluussa kelle olisi pitänyt palauttaa ja juoksi vähän kiemurrellen. Mulle oli annettu ohje tökätä vasemmalla jalalla jos yrittää tulla sivulle suoraa (pitäisi tulla takaa) ja kun Rimma juoksi mun ohi monen metrin päästä vasemmalta niin nostin ohjeen mukaisesti jalkaani vaikka koira ei ollut lähelläkään. Ihailin niin haltioituneena sen kovaa vauhtia, etten oikein osannut soveltaa saamiani ohjeita. Yleisö nauroi maha kippurassa niin kuin kyllä minäkin!! Oli niin hulvattomat treenit ettei koskaan, kiitos kaikille seurasta!

Ninalle ja Ässälle isot kiitokset hulvattomasta kämppäseurasta, Riikalle loistavasta matkaseurasta ja ihan kaikille super kiitokset aivan mainiosta leiristä!