Aamulla päätin jatkaa tunnari treeniä omalla pihalla:
-Ensin pelkät laput pihakiveyksen reunalla, ok haistelu ja ilmaisi oman (taisi tarkistella ensin pariin otteeseen).
-Sitten laitoin laput+kapulat (tehtiin välissä leluunsyöksyleikkiä sivulletuloilla, ettei olis ihan istuskelumoodissa): meni jähmeesti kapuloille ja kiersi ne pienen matkan päästä haistelematta ja tuli pois. Yritin lähettää uudelleen, mutta ei mennyt kapuloille lainkaan. Odotin ja odotin ja kun mitään ei tapahtunut niin hihkaisin ja ilakoin itsekseni Pulmun lelulla (esitelläkseni, että tämän menetit). Kävin asentamassa omaa uudelleen, uusi lähetys ja sama lopputulos, sain ilakoida lelusta ihan itsekseni. Sitten taas uudelleen alku ja lähetys kapuloille ja Pulmu meni tällä kertaa haistelemaan saakka, mutta ilmaisi omaa vain uutterasti eikä tehnyt elettäkään nostaakseen sitä. Jossain kohden kun lähti huuhailemaan ihan muuta, nappasin kapulan itselleni ja ilakoin sen kanssa. Tähän Pulmukin olisi halunnut osallistua.
Tässä vaiheessa alkoi jo vähän hermostuttaa, että myöhästyn töistä (aikaa oli mennyt reilu 15min odotellessa), mutta ajattelin että kesken ei voi jättää. Ja ei kun uudelleen oma vieraiden sekaan ja Pulmu kapuloille. Haisteli, ilmaisi omaa, huuhaili ja yritti aina välillä ilmaista taas omaa ja törötti vain oman vieressä ja tuijotti mua. Positiivista oli se, että eik kyllä yrittänyt kajota vieraisiinkaan. Mä tuijotin vähän muualle ja odotin hiljaa. Sitten se viimein päätti ottaa kapulan suuhun ja tästä megabilee!!

Illalla KooKoon kentällä oli möllit ylemmille luokille ja lupasin mennä "tuomaroimaan". Olin suunnitellut Pulmulle pienen "kisamaisen" setin, valitettavasti se ei mennyt ihan niinkuin olin suunnitellut :(

Kun tultiin kentälle ja sain hommat tyttöjen kanssa sovittua niin otin Pn autosta ja vein kentälle vähän leikkimään. Tehtiin sivulletuloaja ja leluunsyöksyjä, hyppyä ja hyppynoutoa, suora luoksetulo, merkkiä ja ruutua. Tuntui vähän jähmeeltä tehdessä mutta leikki hyvin. Tiina valmistautui liikkuriksi ja käskytti testiksi meille seuruukaavion (evl), kehuin ja annoin muutaman namin matkalla. Aavistuksen P väisti Tiinaa erityisesti sivuaskelissa; meni mun saläntaakse pa:t kun Tiina oli takana ja peruutuksessa pomppas vähän mihin sattuu. Jonkun pa jätti kentän märimmässä päässä tekemättä (satoi vettä ja kenttä oli tosi märkä- täytyy muistaa treenata nyt tätä vesisadettakin!). Tämän jälkeen tein vielä muutamia lyhyempiä seuruupätkiä (varsinkin juoksua) ja palkkasin narpalla. Tässä P tuntui oklta.

Paikallaolot tehtiin kilpailijoiden mukana (Jade+ 3 vierasta koiraa). Kehään mennessä P oli aika jähmee, mun pysähtyessä istui tosi vakavana ja tarkkana pa mutta kävellessä mulla ei ollut ihan luottavainen olo et tulis mukana. Ja tämähän ei ole hyvä, pitää laittaa hihnaan ensi kerralla. Istuminen hyvin, oli oikeastaan yllättävän rento kun kurkin piilosta (kehuin muutaman kerran). Paluussa kehuin ja tässäkin istui tosi paljon paremmin kuin ennen. Kun palasin sivulle, odotin että nosti vähän kontaktia ja palkkasin riemukkaasti kehuen ja narppaleikki päälle. Pulmu ilahtui ja leikki rennosti. Maahanmenon alussa Niina käskytti tosi voimakkaasti Aidaa vieressä (kaksoiskäsky), Pulmu otti selvästi tästä vähän painetta mutta tsemppasi ihan sika hienosti, piti hyvän kontaktin ja ei aikonutkaan tehdä mitään Niinan käskystä. Omalla vuorolla annoin pienen kroppaavun (ajattelin että saisin kerrasta kunnolla alas), hyvin meni maahan paitsi että lasautti sitten samantien päänkin alas saakka ja piti koko paikallaolon sitä maassa. Alun maahanmenosta silitin ja kehuin. Takaisin palatessa ei nostanut päätä ja annoin maata muiden käskytyksen ajan alhaalla ja kun vähän käänsi silmiä mua kohden niin jessasin taakse leluun. Molempiin paikallaoloihin olin tyytyväinen, P selvisi tosi hienosti. Palkaksi sai kunnon narppaleikin ja vein ulos kehästä.

P sai tehdä oman settinsä ekana. Suunnitelma oli tehdä kehään meno- palkka seuruun alusta- hyppynouto palkatta- suora luoksetulo ja palkka ja sitten ruutu näytettynä. Kehään mennessä P tuntui taas jähmeältä, ei tullut niin kuin olin ajatellut vaan luikki vähän etuviistossa. Autoin perusasentoon ja sivulla osaa kyllä nyt istua hienosti kontaktia pitäen vaikka Tiina oli vieressä ja höpötti meille liikkeen alkua. Tässä tuntui tarkalta, mutta jotenkin sitkeältä. Tiina käskytti seuruun alun ja heti kun otin ensimmäistä askelta vapautin Pulmun jessillä ja sai narpan taskusta. Tästä oli tosi hämmästynyt ja tosi iloinen. Palkan jälkeen vein kisanomaisesti seuraavan liikkeen alkuun (tämä hyvin). Hyppynouto piti tehdä muuten liikkeenä, paitsi vapauttaa heiton jälkeen taakse, mutta hämmensin siinä ihan omiani kun ajatus meni ihan sekaisin. Vapautin Pulmun jo ennen kun olin edes heittänyt kapulaa- hyvä minä! Voi jestas kun ihminen voi olla urpo kun vähän jännittää! No tehtiin sitten uudestaan niin kuin oli suunniteltu ja tämä ok, paitsi Pulmu tietty osais ja pystyis juoksemaan lujempaa kun nyt teki. Palkaksi sai kehut ja juoksin osittain seuraavan liikkeen alkuun ja Tiina käskytti suoran luoksetulon (alun laitoin maahan ja matka oli pitkä). Jättö ok, luoksetulovauhti oli vähän köpö laukka ja juoksi vielä banaanilla (väisti Tiinaa). Tästä sai kuitenkin lelupalkan. Palkan jälkeen huiskaisin Pulmun maahan, kävin näyttämässä ruutua, kutsuin mukaan (olin noin puolimatkassa ruutuun menomatkalla), lähetin kiertämään merkin ja sieltä ruutuun. Kiihdytti kivasti ruutuun ja seissillä meni takaa yli mutta heitin narpan.

Jöi jotenkin köpsä olo tästä :( Pulmu oli sitkeen jähmeä ja mä en taas kyennyt kasaamaan omaa päätäni sen tuntemuksen kanssa :(

Kotona oli pakko sitten vielä tehdä jotain kivaa. Päätin opettaa temppuna Pulmun koskettamaan mun nyrkistä aukaistua kämmentä ja sehän hokas sen tosi pian kun on aikaisemmin opetellut käsikosketuksen. Eli Pulmu sivulla ja pidin kättä nyrkissä ja kun avasin sen niin sai tökätä kuonolla kämmentä. Testailin sitä sitten pa nousuihin niin, että Pulmu oli maassa, sanoin "sit" ja samalla kun lähti ponnistamaan ylös niin avasin nyrkit ja jessasin ja sai pompata tökkäämään mun kättä. Hoksas nämä kyllä tosi pian ja teki tomerasti :) Tehtiin myös kaukoja kosketuskeppiin pompaten ja m-s vaihtoja ihan läheltä myös ilman mitään apuja (teki hienosti!). Kokeilin i-s ja m-s vaihtoja myös käsikosketusavulla, varsinkin i-s hyppäs hyvin myös niin että sai tökätä kosketuskepin sijaan mun kättä. Risty sai tehdä väleissä omat settinsä ja oli toooosi yritteliäs myös :) Hyvä setti- parempi mieli :)