Lauantaina mä olin töissä pitkään ja Pulmulla täys vapaapäivä. Sunnuntaina sain facebookin ringistä Mikkelin tokottelijoita kaveriksi (Hanne, Mari ja Johanna) Urpolaan ja kivat treenit olikin! Jesse ja Mari aloitti, Pulmu sai odottaa kentän reunalla. Treenattiin pareittain yhtäaikaa, me Hanne parina, P teki kaksi kierrosta:

*Seuruuta ja jääviä niin, että liikkuri (kaksikin kun Marikin hiihti mukana) kulki mukana ja käskytteli, me tehtiin omiamme. Palkkasin välillä heti käskyn jälkeen, välillä jatkettiin. Jossain kohden annoin hämykäskynkin "matti", hyvin klaarasi Pulmu. Tämä meni kivasti!
*Stoppileikkiä namia heitellen avustajan kanssa, P vapautti jossain kohden itseään+ stoppasi aika poikittain. Pitää muistaa, et avustajan palkattava tällöin toiselta puolelta (jos poikittaa siis). Pulmu olis tosi mielellään jäänyt Hannen luokse, ei ahdistanut vieras yhtään :)
*Luoksetulo karkuun juosten, hyvin!
*Paikallaolot; istuminen sekä makuu, ok ja teki tomerasti aluissa käsikosketustemppua.

------------
*Hyppynouto palloilla (vauhtipalkkasin paluuhypyn jälkeen) ja sitten kapulalla. Vähän rumia nostoja, mutta muuten kivasti. Ei osaa yhtään vinoja heittoja vielä (menee ohi hypyn jos kapula lentää vinoon), harjoitellaan näitä erikseen. Mutta kiva asenne muuten ja otin jonkun sivullekkin!
*iskunostoja metallilla, joku sivulle saakka myös. Metskun kanssa on tosi vakava, täytyy kehitellä juoksuleikkejä tähän. Menee hyvin kapulalle, mutta kun saa sen suuhunsa niin voisi liikkua rennommin.
*Kaukoja, ihan läheltä niin että yritin saada m-i nousuja ilman apuja, Hanne seisoi vieressä. Vähän luimisteli avustajaa, mutta kykeni kuitenkin toimimaan. Muita vaihtoja leikkien myös.
*Pari ruudun paikanhakua, läheltä edelleen
*Tunnari lapuilla laudan päältä, Hanne laittoi vieraat, olin itse lähellä. Lähti hyvin tulemaan, lappujen lähellä pien rauhottelulenkki ja sitten haistelemaan, puoli-ilmaisi paria väärää (en välittänyt) ja sitten ihan kunnon ilmaisu omalle- naksu+ heitin namin mun taakse. Ei tehty enempää.

Lopuksi tehtiin ringissä paikallaolojen jättöjä ja paluita + tein myös peräänsyöksyjä leluun ja jäävien kävelyitä. Tosi hyvä treeni, Pulmu ei ahdistunut muiden käskytyksistä eikö kuunnellut niitä lainkaan! Jonkusen pa nousun palkkasi lelulla jessaten taakse heti noususta, tämä tuntui kivalta.

Tosi kivat treenit, kiitos kaikille!