Etelän turneen jälkeen Pulmu sai pitää pari päivää treenivapaata, tehtiin vain kaukoja ja "tak" (takajalat alustalle)-temppua kotona ja jotain hömppää metsälenkillä. Testailin, että saisko jotain järkevää apua siitä että Pulmu pitäisi takajalkoja jonkun alustan päälle ja jumpattaisiin siitä kaukoja. En vaan keksinyt vielä mitään sopivaa; torkkupeittokäärö ja sohvatyyny mutkusi vähän liikaa, tasapainotyynyltä on vaikea tehdä hyppyvaihtoja ja takajalat vessajakkaralla ei oikein onnaa myöskään. Mutta aika kivoja saatiin sillä, kun peruututin "tak" käskyllä olohuoneen nukkamaton reunalle ja vaihtoja siinä. Projektina opettaa m-i vaohtoon myös hyppy (tai ainakin se, että pitää nousta näpäkästi ekalla ylös saakka eikä monivaiheisesti) ja häivyttää käsimerkit lähitreenissä. Jälkimmäisen osti jo aika kivasti, käsiavuksi riitti enää nostettu etusormi :) Agikontaktia varten "tak" edistyy ja meni jo vessajakkaralla etupalkan kanssa niin, että jäin itse seläntaakse. Ainiin ja onhan me opeteltu uutta temppua: Miika osti jumppapallon ja Pulmu on opetellut kuljettamaan sitä. Liikuttavan kevyt oli aluksi sen tuuppasu, mutta päästiin jo siihen vaihheeseen että yritti vähän haukkasta palloa kun ei kunnolla heilahtanut :)

Torstaina treenattiin aamusta napakka setti koulun kentällä:

- Luoksetulon jännitteitä, taisin ottaa jonkun sivulle saakka. Tää ehken etenee ja ainakin nyt ilamn liikkuria liikkuu kivemmalla voimalla.
- Kapulan nostoja läheltä, tän se kyllä osaa kun lelun kanssa leikitään.
- Nouto "sivusivu" huutelulla
- Ruudun paikkaa hetsaten, loppu erikseen. Paikkatreeni onnistui hyvin kun tehtiin naama tyhjyyttä kohden. Mutta kun yritettiin niin päin, että takana näkyi parkkipaikalla liikkuvat ihmiset niin Pulmu meni taas ihan jähmeeksi kipitteliäksi (väisteli kaukana kulkevia ihmsiä). Älytön ero ja ilme muuttui heti tosi kivaksi kun suunta vaihdettiin toiseksi ja ihmiset jäi seläntaakse. huh ja puh kun on tiukassa.
- Z asentoja leikkien
- Merkkiä
- Tunnari; ekalla yrityksellä yritti kääntyä kesken matkan takaisin, pysäytin ja käskin jatkaa. Meni kapuloille, haisteli tarkkaa ja palautti oman varovasti. Toistolla olin matkalla ja tämä meni ok. Vaikka näkee, että on tosi hankalaa niin teki hommat. Hyvä P!