Meinaa loppua aika taas kaiken tekemisen kanssa ja laiskuus iskenyt blogin kirjoittamiseen. No jotain kelausta näin jälkikäteen...

Tokossa suurin ongelma tuntuu edelleen olevan heilahteleva mielentila, oikean vireen etsintä, erilaiset ahdistukset koiralla ja ohjaajalla. Kun Pulmu menee sitkeäksi-> ohjaaja menee paniikkiin (tai ärsyyntyy) ja tilanne vain pahenee. Positiivinen juttu tietysti on, että Pulmu pystyy ja kykenee tekemään joskus asioita tosi nopesti ja näppärästi, mutta samalla se on myös tosi ärsyttävää kun tietyissä tilanteissa en saa sitä oikeaa fiilistä ja ilmettä kaivettua esille. Sitten kun menee sitkeäksi, jähmeäksi ja epävarmaksi niin tuntuu ja näytää kauhealta. En saa kummankaan tunnetta toiseksi millään vaikka kuinka yrittäisin, ja oikeastaan mitä enemmän yritän niin sitä huonommin onnistuu. Tietysti silloin kun kaikki menee niin kuin on suunniteltu, Pulmu on rento ja yritteliäs, eikä mun tarvitse lietsoa tai kannatella koiraa niin Pulmu on tosi hieno ja ihana. Mutta sitten toisena hetkenä esim. vieressä seisova tuttu ihminen, joka katsoo hiljaa meidän tekemisiä voi saada Pulmun lähes toimintakyvyttömäksi. Plääh

No pakkaa ei tietysti helpota se, että mä olen kokematon, enkä itsekkään aina tiedä mitä ollaan tekemässä/ minne ollaan menossa/ mikä olikaan se mun kriteeri. Ohjaaja empii ja pieni herkkä koira menee ihan neuvottomaksi. Ja vielä jos sattuu käymään niin, että yhdellä kerralla palkkaan yhdestä toiminnasta ja sitten päätänkin, että nyt kuuluisi asia tehdä hiukan toisin niin P on ihan ymmällään. Ja jos joku mättää niin Maarit treenaa ja treenaa ja treenaa. Joskus tarvitsisi varmaan antaa Pulmulle vähän aikaa miettiä ja kas: voikin todeta että homma edistyy.

Tähän kaikkeen päädyin tekemään pari isoa korjausyritystä. Pulmu steriloitiin torstaina Apexsissa tähystämällä ja toivotaan nyt, että hormoonihuurujen laimentuessa arki muuttuu myös hieman tasaisemmaksi. Sitten lupasin itselleni ja pikkukoiralle, että relaan vähän. Treeniä täytyy olla, mutta liikaa ei saa säpittää. Jatketaan jäljestystä silloin tällöin ja aloitetaan aksa terapialajina, tässä pääajatuksena pitää hauskaa ja opetella opettamaan koiralle uusia juttuja ja tekemään yhdessä jotain erilaista. Ja samalla kehittää vähän ohjaajaakin. Tosin heti parin onnistuneen treenin jälkeen en voi kuin hämmästellä pienen koiran edistymistä. Ehkäpä pikkukoira menee osin hukkaan jos ei saa viilettää myös agility radalla. Ehkä ollaan kuitenkin sen verran kunnianhinoisia, että ei tämäkään laji jää ihan puuhastelu asteelle... Ainakin totesin sen, että jossain hommassa kierrosten nostattaminen ei ole ongelma, täytyisi vaan keksiä se keino siirtää fiilikset myös tokoon.