Keskiviikkona tehtiin kotona sisäjumppana vain kaukoja ja metskua. Torstaina oli vuorossa Varvara Bolshakovan tokopäivä T-tiimiläisille. Varvara on useamman vuoden edustanut Venäjän toko maajoukkueessa kahden koiransa kanssa ja oli varsin mielenkiintoista kuulla hänen ajatuksiaan tokosta ja treenaamisesta.

Varvara oli oikein positiivinen ja kannustava kouluttaja. Hänen omat koiransa ovat todella nopeita ja yritteliäitä ja hän käyttää koulutuksessaan paljon naksutinta. Kuitenkin myös keskeytystä eli jos koira tarjoaa ei toivottua toimintaa homma keskeytettiin. Varvara on kiertänyt euroopassa paljon treenaamassa ja kouluttamassa, Venäjällä FCI toko on vielä kovin harvalukuista ja EVL tasoisia kisaajia kansainvälisessä tokossa vain n. 10. Kansallisessa tokossa Venäjällä on omat sääntönsä ja tyyli kuulemma aika "vanhoillista". Vauhtia ei siinä kauheasti haeta vaan pääaisia että koira suorittaa annetut tehtävät. FCI toko on kuitenkin Venäjällä myös nostamassa suosiotaan, ihmiset ovat kiinnostuneet koirien motivoinnista ja positiivisemmasta koulutuksesta.

Varvaran perusajatus tokokoiran rakentamisesta oli pyramidimalli. Alimmalla tasolla koiralle rakennettiin perusta; motivaatio, kontakti ja vauhti. 2. tasolla opetettiin tekniikkaa ja 3. vaiheessa yhdistettiin vauhti teknisiin osiin. Pyramidin huipulla suorituksista hiottiin kisamaisia kokonaisuuksia ja kehitettiin häiriönsietoa ja palkkaamattomuutta. Kokenut koirakin "kasattiin" kisojen jälkeen palaamalla hetkeksi treeneissä takaisin pyramidin pohjalle ja sieltä takaisin kokonaisuudeksi.

Naksuttimen käytössä Varvaran mielestä otollisin hetki oppimiselle on naksun ja palkan välinen aika. Tämä on aika, jonka koira muistaa parhaiten. Hän hyödynsikin sitä esim. seuraamisessa niin, että koiralle merkattiin oikea toiminta naksulla, mutta tekemistä jatkettiin vielä muutaman askeleen verran ennen varsinaista palkkaa. Naksua hän käytti myös tsemppinä vaikeamman paikan ylittämiseen. Esim. jos ongelmana oli kontaktin herpaantuminen käännöksessä, koiralle naksutettiin juuri ennen käännöstä ja palkka tuli vasta käännöksen jälkeen. Testikoirilla tämä ainakin näytti toimivan kivasti ja koirat olivat tosi skarppeja ja päteviä naksun ja maksun välisen hetken.

Kouluttajalta tuli kommenttia myös kyyläävistä suomalaiskoirista. Hän sanoi, että ei ole missään muualla euroopassa nähnyt niin paljon kapuloita, merkkejä yms. kyttääviä koiria kun nyt täällä näki. No mehän tietysti osoitimme syyttävällä sormella kasvattajaa, saman kennelin porukkaa kun kaikki olivat :) Todellisuudessa mielenkiintoinen kommentti, onkohan meidän treenaamisessa jotain erityistä mikä saa aikaan kyyläämistä? Silmän käyttö ja kyttääminen ei tietenkään ole kovinkaan toivottava ominaisuus tokokoiralle. Muutaman koiran kohdalla saimme mielenkiintoisia treenivinkkejä silmänkäytön vähentämiseen: koiralle heitettiin lelu eteen ja usutettiin menemään sinne. Samalla sen etenemistä hidastettiin kuitenkin hihnalla ja koira pääsi lelulle vain kun oikein kovasti käytti voimaa etenemiseensä ja kiskoi kunnolla lelua kohden (ei siis jähmeänä paimentanut sitä). Kyttääville koirille Varvara suositteli vauhtipalkkana mieluiten heitettyä lelua tai namia, hänen mielestään roikkuva vetolelu vain voimisti kyttäämistä. Kyttäävää koiraa ei myöskään koskaan saisi päästää toimintaan näennäisestä kontaktista vaan koiran pitää ensin kunnolla luopua mm. kapulasta tai merkistä ja avoimesti kysyä ohjaajalta ohjeita ennen kuin pääsee suorittamaan tehtävää. Varvara sanoi, että hän haluaa nähdä koiraltaan "avoimen ilmeen ja höröllään olevat korvat", siis se ilme se ilme :)

Pulmu sai tehdä kaksi aika mielenkiintoista treeniä. Ensimmäisellä kierroksella esittelin ongelman; jähmeys tuijottaviin ihmisiin. Varvara ehdotti, että naksuttelisin Pulmulle käskyn, jolla se saa katsoa häiriötä ja sen jälkeen pystyisin paremmin kontrolloimaan sitä. Ajatuksena seuraava esimerkki: Kuljet äitisi kanssa pimeässä metsässä ja puskasta kuuluu rasahdus. Oletko luottavainen ja rento jos äitisi sanoo "älä pelkää, ei ole mitään hätää, kävele vain siinä äläkä katso mihinkään"? Vai olisiko helpompaa todeta, että mitään hätää ei todellakaan ole jos saisit itse katsoa mistä rasahdus tuli? Varvara veti viltin niskaan ja pyöri ympärillämme ja minä sitten parhaan kykyni mukaan yritin saada Pulmu käskyllä "katso" vilkaisemaan outoa hiippailijaa ja naksutin ja palkkasin siitä. Kumma kyllä, jotenkin se pikkukoira siinä rentoutui ja rupesi jopa tarjoamaan kaukojen vaihtoja.

Toisella kierroksella kysyin luoksetulon stoppien treenaamisesta. Tähän kokeiltiin kahden lelun leikkiä eli lelu Pulmun takana ja toinen minulla. Ideana vapauttaa koira kesken matkaan takana olevalle lelulle (ja rakentaa tästä voimakas stoppi). No Pulmu tietysti kääntyi aika löysästi, koska ei selvästikkään ymmärtänyt homman juonta. Nostettiin sitten jännitettä sillä, että heitin lelun eteen ja hetsasin Pulmua maassa ja luvalla sai syöksyä lelulle. Jos meni kunnolla voimalla sai napata lelun, jos juoksi vain minun mukana eikä tosissaan tavoitellut lelua minä sain lelun itselleni. Kummasti rupesi pikkukoirasta löytymään yritystä eikä missannut enää lelun poimista kovassakaan vauhdissa. Tätä täytyy kehittää, koska kiihdytti leluun paljon paremmin kuin mihinkään perinteiseen vauhtipalkkaan. On tainnut kaikissa palkkauksissa oppia jo sen, että lelun saanti on itsestään selvää eikä sen tarvitse ihan kauheasti kiihdyttää tai käyttää voimaa sen saamiseen. Jos jessaan ja vedän lelun esiin niin sen kyllä saa vaikka siihen ei ihan täysillä juoksisikaan.

Mielenkiintoinen ja kiva päivä, kiitos että päästiin mukaan!